INTOHIMONA IHMISTEN AUTTAMINEN VOIMAAN HYVIN

Otsikon sanoma sisältää mielestäni juuri sen kaiken oleellisen, jota ilman en voi terapeuttina toimia. Se on intohimo, intohimo ja vielä kerran intohimo.


Muistelen, että erityisesti varhaisista teinivuosistani lähtien mielenkiintoni kohdentui ihmisten elämäntarinoihin, rankkoihin ihmiskohtaloihin, jotka vetivät minua magneetin tavoin puoleensa. Milloin uppouduin jonkun pelokkaan äidin huoliin ja hätään lapsestaan, jonka elämästä huumeet olivat saaneet yliotteen. Milloin taas löysin kirjan, jossa avattiin julmalla tavalla lähisuhteiden dynamiikkaa. Tuntui, etten saanut tarpeekseni lukemastani. En tietenkään negatiivisuuden vuoksi vaan sen vuoksi, että halusin niin kovasti tutkia ja samalla myös edes hippusen verran ymmärtää ihmisen mielen koukeroita ja toimintaa. Paljon myös uppouduin syvällisiin mietteisiini ja mieltä avartaviin keskusteluihin kanssani yhteneväisten ajatusten omaavien kanssa. En tiedä, ymmärränkö ihmismieltä riittävän hyvin vielä tänä päivänäkään, niin monimutkaista se voi olla. Onko siinä se kiinnostavuuden ja motivoituneisuuden ydin, intohimoni ydin. Luulen, että on…


Työvuodet eri vaiheineen ja erilaisissa työyhteisöissä olivat myös omiaan ohjaamaan auttamistyön suuntaan, auttamistyön, jota kohtaan tunsin vetovoimaa ja juuri sitä intohimoa, jota kaipasin ja jota tarvitsin. Ensin työurani alkupuolella työvuodet somatiikan puolella, myöhemmin mielenterveyden haasteiden parissa, joihin jokaisella työtehtävällä ja kohtaamallani ihmisellä oli tärkeä, merkityksellinen ja suuntaa antava roolinsa.


Mitä kohdallani tarkoittaa, että ”Intohimonani on ihmisten auttaminen voimaan hyvin”? Ensinnäkin se on minuun niin syvään rakennettua, etten saa sitä ainakaan kokonaan karsittua pois itsestäni vaikka haluaisinkin. En koe kuormittuvani asiakaskohtaamisissani esille tulleista joskus hyvinkin vaikeista ongelmista ja elämän kipu- ja kriisikohdista. Otan ne haasteina, joihin voimme vaikuttaa yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisuja rakentavalla lähestymistavalla tulevaisuussuuntaisesti näkökulman vaihtamisen taitoa mukana kuljettaen. Kohtaamistilanne toisen ihmisen kanssa on minulle myös oppimiskokemus. Iloitsen suuresti myös siitä, kun tiedostan onnistuvani auttamistehtävässäni. Se on kuin tähtisade, joka pirstoutuu jokaiseen mahdolliseen suuntaan villisti ja vapaasti. Sen aikaan saamalle riemulle ja ilon tunteelle ei ole olemassa riittävän kuvaavia sanoja, joiden kautta voisi tuntemuksen sanoittaa ymmärrettävään muotoon. Se on myös riemun kiljahduksia, hallitsemattomia äänen ilmaisuja, jotka eivät tarkoita kenellekään ulkopuoliselle mitään, mutta itselle ne muodostavat intohimon voimakkaan vahvan ja räiskyvän tunteen esille tulemisen todentumisen.


Voi, miten nautinkaan tuosta kaikesta. Se auttaa minua jaksamaan. Se auttaa minua säilyttämään sen intohimon, jota ilman ei ole mahdollista tehdä tavoitteellista ja tuloksellista auttamistyötä yrityksessäni Terapiapalvelut Sari Luomala. Yritykseni polku ei ole pelkästään ollut täynnä onnistumisia ja toivottuja etenemisiä. Asiakaskohtaamiset ovat kuitenkin olleet juuri niin motivoivia ja intohimoa ylläpitäviä kuin olin niiden ajatellut olevankin. Niinä hetkinä, kun kaikki, mitä yritykseni eteen olen yrittänytkään ovat vesittyneet toimimattomana ja turhauttavana toiveajatteluna, olen ollut lähellä luovuttaa. Onneksi en niin ole tehnyt ja olen jaksanut sitä toiveajattelua ylläpitää. Se on ainoastaan ja yksinomaan perustunut intohimooni auttaa asiakkaitani voimaan hyvin ja koen siinä onnistuneeni, en varmaankaan täydellisesti, mutta riittävän hyvin yhdessä asiakkaani kanssa löytämällä ja toteuttamalla henkilökohtaisten arvojeni mukaisia tekoja ja valintoja.